Maakaasu

Tiesitkö muuten, että maakaasua käytetään öljyn tapaan mm. tekstiilien valmistukseen? Onhan melko reteetä joskus pullistella, että mä pukeudun vain maakaasuun!
Esiintymät ja saatavuus
Maakaasu on muodostunut kuten öljy. Se on ilmaa keveämpää, hajutonta, väritöntä ja myrkytöntä metaanivaltaista kaasuseosta. Maakaasuvarat riittävät noin 60 vuodeksi. Suurimmat esiintymät ovat Venäjällä, Lähi-idässä, Norjassa ja Pohjois-Amerikassa. Maakaasua kuljetetaan tuhansien kilometrien pituisissa putkissa, joissa se liikkuu nopeasti paikasta toiseen. Maakaasun käytön odotetaan lisääntyvän Euroopassa lähivuosina kolmanneksella.
Näin Suomessa
Suomessa ei ole maakaasuesiintymiä, mutta sijaitsemme suurten esiintymien välissä. Maakaasu tulee Suomeen Länsi-Siperiasta. Verkosto ulottuu Kaakkois-Suomesta Pirkanmaalle ja Uudellemaalle. Verkoston laajentamista Länsi-Suomeen kaavaillaan. Parhaillaan tutkitaan myös Venäjältä Keski-Eurooppaan rakennettavan uuden putkiyhteyden linjaamista Suomen kautta. Maakaasua käytetään sähköä ja kaukolämpöä tuottavissa laitoksissa, mutta myös liesissä, teollisuuden lämmitys- ja kuivausjärjestelmissä sekä liikennepolttoaineena. Bussien lisäksi maakaasukäyttöisten henkilöautojen odotetaan vähitellen yleistyvän.
Tekniikka
Kaasuvoimalaitoksessa on höyryturbiinin sijaan kaasuturbiini. Kaukolämpöä ja sähköä tuottavat, maakaasua käyttävät laitokset, ovat kombilaitoksia, joissa on sekä kaasu- että höyryturbiini.
Hinta
Maakaasu on kalliimpaa kuin kivihiili tai turve, mutta laitokset ovat edullisempia.
Ympäristövaikutukset
Maakaasu on fossiilinen polttoaine, mutta sen käytöstä ei aiheudu rikkipäästöjä. Maakaasun poltosta ei synny myöskään hiukkas- tai raskasmetallipäästöjä. Myös hiilidioksidin ja typenoksidien määrä on pienempi kuin kivihiilessä ja öljyssä.
Plussat ja miinukset
+ Suhteellisen puhdas fossiilinen polttoaine
+ Korkea hyötysuhde
- Suomi yhden maakaasuputken varassa
- Vaikea varastoida

