Loppusijoitus

loppusijoitus

Tiedätkö tarpeeksi loppusijoituksesta?

Suomessa on tällä hetkellä vesialtaissa varastoituna 1 000 uraanitonnia eli vajaat 500 kuutiota käytettyä ydinpolttoainetta. Nykyisten ydinvoimaloiden toimiessa jätettä syntyy lisää 70 uraanitonnia vuodessa.

Posiva Oy:n tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa suomalaisen käytetyn ydinpolttoaineenhuolto tavalla, joka ei aiheuta vaaraa ihmisille eikä ympäristölle. Nykytiedon perusteella paras tapa huolehtia ydinjätteistä pysyvästi on eristää ne elollisesta luonnosta syvälle peruskallioon.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta on Suomessa tutkittu jo kahden vuosikymmenen ajan. Syväkairaustutkimuksia on tehty yli kymmenen vuotta useissa paikoissa eri puolilla Suomea. Viime vuosina kenttätutkimuksia on tehty Eurajoen Olkiluodossa, Kuhmon Romuvaarassa, Loviisan Hästholmenissa ja Äänekosken Kivetyssä.

Loppusijoituksessa käytetyt ydinpolttoainesauvat suljetaan tiiviisiin metallikapseleihin. Kapselin materiaaliksi on valittu puhdas kupari, jonka tiedetään säilyvän hyvin suomalaisessa kallioperässä. Kuparikapseli voi pysyä ehjänä äärettömän pitkiä aikoja, koska syvällä kalliossa kalliorakojen ja huokosten pohjavesi on hapetonta eikä sisällä merkittävästi muitakaan syövyttäviä aineita.