Ammatillinen koulutus ja oppisopimus

Ammatilliset perustutkinnot 

Ammatilliset perustutkinnot ovat peruskoulun tai lukion jälkeen suoritettavia tutkintoja, joiden laajuus 180 osp. Koulutukseen sisältyy vähintään puolen vuoden mittainen yrityksissä suoritettava työssäoppimisjakso. Työssäoppimisen määrä vaihtelee kuitenkin yksilöllisesti ja se määritellään HOKS:ssa (henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa) Paitsi työelämään, ammatillinen koulutus avaa teitä myös jatko-opintoihin eli saat ammatillisella tutkinnolla oikeuden hakeutua korkeakouluopintoihin. 

Energia-alalla nuoria osaajia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin. Hyvät perusvalmiudet alan tehtäviin tarjoaa esimerkiksi sähköalan perustutkinto. Myös moni muu tekniikan alan perustutkinto antaa mahdollisuuksia työskennellä energia-alalla. Näitä ovat mm. kone- ja metallialan sekä talotekniikan perustutkinnot. 

Liiketaloudellista osaamista vaativissa tehtävissä, kuten esimerkiksi asiakaspalvelu- ja markkinointitehtävissä sekä taloushallinnon alalla kirjanpidon ja budjetoinnin tehtävissä, hyvänä peruskoulutuksena toimii liiketalouden perustutkinto (merkonomi). 

Lisätietoja ammatillisista perustutkinnoista yleisesti löytyy seuraavista linkeistä: 

Oppisopimus 

Oppisopimuskoulutuksessa ammatin opiskelu tapahtuu pääasiallisesti työpaikalla. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista täydennetään teoriaopinnoilla oppilaitoksessa. 

Oppisopimuskoulutuksena voi suorittaa joko perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintoja työn ohessa. Oppisopimusopiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiempi työkokemus ja koulutus. Opiskelun päätyttyä henkilöllä on tutkinnon lisäksi käytännön harjoittelutyössä hankittuja ammatillisia taitoja. 

Oppisopimusopiskelijoita työskentelee myös energia-alalla, joten oppisopimuskoulutuksen mahdollisuutta kannattaa tiedustella alan yrityksiltä. Energiateollisuuden jäsenyritykset löydät täältä: https://energia.fi/meista/jasenet/jasenluettelo  

Lisää tietoa oppisopimuskoulutuksesta: