Monipuoliset toimistotyöt avasivat energia-alan mahdollisuuksia

Energia-alalla on todella laajasti töitä ja täällä tarvitaan ihmisiä eri koulutustaustoista

Työnimike: Puhelinvaihteen kesätyöntekijä

Koulutustausta: Ylioppilas 2017

Susanna Neuvonen on kesätöissä Keravan Energian puhelinvaihteessa, eli hän yhdistää saapuvia puheluita oikeille henkilöille ja mm. jakaa postit. Kuluttajamyynnin puolella hän auttaa asiakaspalvelussa, esimerkiksi tallentaa asiakkaan ilmoittamia sähkönkulutuslukemia, laittaa uusien kerrostalojen mittareita tietojärjestelmään ja tekee sähkösopimuksia rakennuttajien kanssa.

Parasta työssä on Susannan mielestä sen monipuolisuus.

”Puhelinvaihteessa työskennellessä tarvitsee tietää vähän kaikesta, jotta osaa yhdistää puhelut oikealle henkilölle. Olin täällä töissä myös viime kesänä ja tänä vuonna sain sitten laajemmin tehtäviä ja vastuuta”, kertoo Neuvonen.

Susannalla ei ollut mitään aikaisempaa kosketusta energia-alaan, joten kaikki on ollut uutta. Ala on hänen mielestään laaja: ”Huomaan nyt, kuinka paljon olen oppinut kahden kesän aikana: osaan vastata useisiin asiakkaiden kysymyksiin itsekin. Ymmärrän myös, miksi ja mistä sähkölasku koostuu ja miksi niitä voi tulla kaksi erillistä. Tätä asiaa kertaan myös tutuilleni. Huomaan kiinnittäväni huomiota eri tavalla energian tuotantomuotoihin, esimerkiksi Israelissa matkustaessani huomasin, miten monipuolisesti aurinkovoimaa hyödynnettiin joka paikassa”, hän innostuu.

Energia-alaa harkitseville hän haluaa sanoa, että kannattaa pitää kaikki vaihtoehdot avoinna mielessä. ”Energia-alalla on todella laajasti töitä ja täällä tarvitaan ihmisiä eri koulutustaustoista. Vinkkasin juuri ystävällekin, että vastavalmistuneen merkonomin kannattaisi tutustua myös sähkölaitosten tarjoamiin työpaikkoihin, sillä olen tykännyt tästä työstä”, päättää Neuvonen.