Kesä tuo tullessaan kesätyöntekijät

Kemiläinen nuori nainen on kesätöissä sähköosastolla nyt jo kuudetta kesää

Kesätyöntekijät ovat tärkeä osa yrityksen yhteiskuntavastuullista toimintaa. Ne mahdollistavat kesätyöntekijöille oman alan työtehtävien oppimisen ja työkokemuksen saamisen ja myös, että vakinainen henkilökunta voi lomailla.

Talvikaudella Kemin Energia ja Vesi Oy tarjoaa ammattiin opiskeleville yhteistyössä ammattiopiston kanssa työssäoppimisjaksoja, joissa opiskelija perehtyy oman ammattialan työtehtäviin yhtiön työntekijöiden mukana ja opastamina. Kesällä yhtiö tarjoaa ammattiin opiskeleville ja vastavalmistuneille kesätyöpaikkoja.

Kesätyöntekijä osana yrityksen arkea

Kemin Energia ja Vesi Oy:n varastolla työskentelevä Jatta Korpikoski on valmistunut vuonna 2009 automaatio- ja kunnossapitoasentajaksi. Kemiläinen nuori nainen on kesätöissä sähköosastolla nyt jo kuudetta kesää.

”Minulla on kotona viisi lasta ja äitiyslomien väleihin ei ole löytynyt vakituista työtä. Minulla on käynyt hyvä tuuri, että olen saanut kuitenkin aina kesäisin olla oman alan töissä. Tärkeää on myös se, että pääsen tekemään oikeita töitä. Ammattitaito kehittyy, oppii uutta muilta työntekijöiltä ja pysyy alan kehityksessä mukana.”

Ponnahduslauta tulevaisuuteen

On hyvä miettiä heti aluksi, kuinka kesätyöstä saa kaiken hyödyn irti. Kesätyö ei välttämättä ole juuri siltä alalta, jolla tulee myöhemmin työskentelemään, mutta kaikki työkokemus on aina eduksi. ”Työstä kannattaa nostaa esille hyvät puolet ja oman työuran kannalta tärkeät asiat, niin saat siitä irti paljon muutakin kuin palkkaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mistä se seuraava työpaikka löytyy”, Jatta Korpikoski pohtii.

Teksti ja kuvat: Kati Klaavunniemi