Anne-Mari
Controller, Pohjolan Voima Oy, Helsinki

Harjoittelun kautta töihin

Aloitin vuonna 2009 kesätyöntekijänä Vaasassa taloushallinnon tehtävissä palvelukeskus Powestissa. Seuraavana kesänä muutin Helsinkiin ja pääsin jatkamaan taloushallinnon kesätöitä Helsingissä. Kesän jälkeen jatkoin gradun teon ohella reskontrien ja maksuliikenteen hoitajana Powestissa, kunnes sain kuulla Pohjolan Voimassa avautuvasta controllerin äitiyslomasijaisuudesta. Kävin haastateltavana ja sain sijaisuuden, jota ennen ehdin myös tehdä graduni valmiiksi ja valmistua. Olen nyt ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä kunnon työpaikassa.

Mitä kuuluu tavalliseen työpäivääsi?

Työpäiväni vaihtelevat kuukauden ajankohdan mukaan. Kuukauden alussa raportoin ja työstän yhtiön lukuja eteenpäin sekä olen mukana konsernilaskennassa. Muina aikoina teen vähemmän kiireellisempää raportointia, hoidan laskutusmääräyksiä, opiskelen lisää esimerkiksi konsernilaskentaa sekä teen muita satunnaisia tehtäviä ja projekteja. Työpäiväni koostuu pääosin erilaisesta raportoinnista ja lukujen tarkastelusta.

Millainen työyhteisösi on?

Työyhteisöni on mielestäni kannustava ja ilmapiiri on välitön. On innostavaa työskennellä rautaisten ammattilaisten kanssa. Tällaisessa ympäristössä ei voi olla ottamatta oppia oikeilta asiantuntijoilta!

Mitä työnantajassasi arvostat erityisesti?

Vaikka olen ollut vasta vähän aikaa konsernissa, olen saanut mielenkiintoisia tehtäviä ja saanut näkemystä eri työnkuvista. Pohjolan Voimassa arvostan mahdollisuutta kehittää omia taitoja, siirtyä ja edistyä työtehtävissä. Konsernissa on monia erilaisia tehtäviä. Mielestäni koulutukseen ja hyvinvointiin panostetaan Pohjolan Voimassa. Arvostan myös työntekijöiden sitoutumista ja Pohjolan Voiman luotettavuutta työnantajana, siksi Pohjolan Voiman arvoihin on helppo sitoutua.