”Tulin Kuopion Energiaan töihin huhtikuussa 2007, kun minut valittiin Haapaniemen voimalaitoksen kunnossapitopäälliköksi. Koulutukseltani olen energiatekniikan diplomi-insinööri. Aikaisemmin olin työskennellyt muun muassa prosessisuunnittelijana 3,5 vuoden ajan.

Kunnossapitopäällikkönä ja noin 30 henkilön esimiehenä johdan ja kehitän Haapaniemen voimalaitoksen kunnossapitotoimintoja. Voimalaitoksen kunnossapitotoiminnot pitävät sisällään mekaanisten, sähköisten ja automaatiolaitteiden ennakkohuoltoa, perusparannuksia, laiteinvestointeja ja mahdollisia vikakorjauksia.

Työni on monipuolista ja haasteellista sekä tarjoaa mahdollisuuksia uusiin asioihin perehtymiseen. En voi keskittyä tehtävissäni vain tähän hetkeen, vaan ajattelen aina 1-2 vuotta eteenpäin. Alaiseni tekevät ehdotuksia kunnossapitokohteista, minä suuntaan painopisteet, hankin projekteille rahoituksen ja johdan niitä.

Työssäni pääsen tekemisiin erilaisten ja eri aloja edustavien ihmisten kanssa sekä saan olla mukana voimalaitoksella toteutettavissa hankkeissa.”