Jukan blogi

Moi kaikki! Mun nimi on Jukka Kopra ja olen viidennen vuoden opiskelija Aalto yliopistossa. Koulu alkaakin olla enää viimeistä rutistusta, eli diplomityötä, vaille valmis. Olen alunperin Helsingistä, mutta muutin Otaniemeen kampukselle lähelle koulua ja kavereita. Harrastuksiini kuuluu muun muassa tennistä ja kiipeilyä, joita pystyy täällä opiskelijajärjestöjen kautta harrastamaan helposti ja edullisesti. Idea energiatekniikkaan lähti lukioaikoina kun selasin eri alojen opinto-oppaita Päässä pyöri ajatuksia oikiksesta ja valtsikasta, mutta tekniikan alat veivät mukanaan. Kun avointen ovien päivänä sain energiatekniikan opinto-oppaan käsiini tiesin, että tämä ala kiinnostaa.

Aallossa energiatekniikan opintoja on uudistettu viime vuosina paljon vastaamaan nykyaikaisia tarpeita. Enää ei pelkästään opeteta veden keittämistä vaan mukaan ollaan saatu paljon uusiutuvista energioista, energiamarkkinoista ja energiasysteemeistä käsitteleviä kokonaisuuksia. Energia-ala on hyvin laaja ala, josta voi ponnistaa monille eri aloille ja firmoihin. Siksi onkin tärkeää, että koulutus on monipuolista. Eri aloja mainostetaan paljon erilaisilla vihkosilla ja mainosteksteillä, mutta itse kannustan kaikkia lukemaan opinto-oppaista mitä kursseilla oikeasti käsitellään ja mitä niihin kuuluu. Näin saa oikean kuvan siitä, mitä opiskelu on käytännössä. Oheisesta linkistä löydät Aallon energiatekniikan opinto-oppaat: https://into.aalto.fi/display/fimastereng/Opinto-oppaat

Opiskelu on tärkeää, mutta niin on myös opiskelijaelämän viettäminen! Otaniemessä (ja oikeastaan kaikissa tekniikan alan yliopistoissa) on rikas ja monipuolinen teekkarikulttuuri. Yhdessä tekeminen ja uusien juttujen kehittäminen yhdessä yli sadan vuoden perinteiden kanssa tuo arkeen hyvän vastapainon kouluhommien tekoon. Itselle huippuhetkiä on ollut lähteä ulkomaille yhdessä opiskelijakavereitteni kanssa esimerkiksi Eurooppaan sekä Itä-Afrikkaan. Järjestimme matkan opiskelijajärjestön kautta, johon keräsimme varoja alan yrityksiltä ja pääsimme siten tutustumaan muiden maiden yrityksiin sekä kulttuureihin. Näillä excursioilla, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, oppii käytännön asioita ihan eri tavalla kuin koulussa. Kun pääsee kuulemaan esimerkiksi Norjalaiselta öljyfirmalta heidän näkemyksiään tulevaisuudesta tai näkemään kuinka Suomessa valmistetaan voimalaitokseen kattiloita, pääsee ihan eri tavalla oppimaan energia-alasta kuin kirjoja lukemalla. Kannustankin kaikkia opiskelijoita lähtemään mukaan toimintaan, sillä siinä tutustuu uusiin ihmisiin todella hyvin ja pääsee oppimaan uutta.

Minä ja ystäväni Santeri Norjassa.

 

Töitä energia-alalla riittää, sillä energiaa käytetään kaikkialla jatkuvasti. Meidän tehtävänämme on varmistaa, että energiaa riittää ja että se jalostetaan kestävällä tavalla. Itse olen päässyt työskentelemään kolme kesää voimalaitoksilla niin haalarihommissa kuin kesämestarin roolissa. Nykyään työskentelen konsultti ja suunnittelualan yrityksessä harjoittelijana. Kolme kesää voimalaitoksilla antoi minulle paljon käytännön kokemusta, josta on ollut minulle hyötyä niin koulussa kuin nykyisessä työpaikassanikin. Toivottavasti kirjoitukseni herätteli kiinnostusta energia-alaa kohtaan, sillä alalla kaivataan aina hyviä tyyppejä!